9/16/2013

hello autumn

Heippa! Viikon kestäneen hiljaisuuden jälkeen päätin tulla kertomaan taas vähän kuulumisia. Päivät kuluu nopeasti, kun on vaan niin paljon kaikenlaista tekemistä ja mietittävää, että bloggaus jää huomioimatta. Maanantaina ja tiistaina olin koulussa päivät ja iltapäivällä olin kavereitten kanssa, koska mulla ei ollut treenejä. Keskiviikkona soitin tet-paikkaani ja käytiin siellä sitten mun kaverin kanssa esittäytymässä. Illalla mulla oli treenit ja hukkasin matkalla sinne mun kotiavaimet.. Torstaina mulla oli kiireinen aamu, kun en millään olisi halunnut nousta sängystä, joten myöhästyin bussista, mutta onneksi sain kyydin ja ehdin kouluun. Juostiin torstaina koulussa cooperin testi, joka oli ihan tuskaa, mutta juoksin mielestäni ihan hyvin. Meillä oli myös ensimmäinen ysiluokan koe sillon! Perjantaina mulla oli koulukuvaus (toivon että tuli hyviä kuvia vaikka olikin perjantai kolmastoista). Viikonloppuna hurahti nopeasti. Lauantaina olin kavereitten kanssa ulkona ja sunnuntaina, kun olin lähdössä treeneihin mulla olikin kuumetta. En sitten päässyt treeneihin vaan vietin illan kotona nukkuen ja katsoen gossip girliä.
Tässä on nyt muutamia syksyisiä kuvia mitä nappasin viime viikolla, mutta ei muuta kuin hyvää alkuviikkoa!
september 061 september 062 autumn 043 autumn 042 september 016 september 057 Sainpas taas jokavuotisen syysflunssan itselleni, mutta onneksi kuumaa juomista riittää. autumncollage ♥Julia

9 kommenttia:

  1. Ihania syksyisiä kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania syksyisiä kuvia!

    http://emmunjahemminblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Vähänkö kivan näkönen toi kalanruotoletti! Itellä menee aina hermot kun sen tekemisessä menee niin kauan ja siit tulee ihan ruma! :D Ja ihanat kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, kyllä mäkin aloitan letin vähintään kaksi kertaa! siihen tarvii vaan kärsivällisyyttä ja harjoittelua nii kyllä se siitä:)
      Ja kiitos! :)

      Poista
  4. Mistä oot ostanu ton villapaidan ? O:

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia ja toi villapaita on ihana :) ♥!

    http://josefiina-shine-a-light.blogspot.fi/

    VastaaPoista