Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit

12/21/2013

SM 2014

Heippa! Cheerleading SM-kisat kisattiin lauantaina 7.12. helsingin jäähallissa! SM-kisat  on koko kauden huipennus ja tavallaan niitä varten treenataan koko kausi. Ehkä sikisikin jännitin ihan kamalasti!
Lauantai alkoi mulla herätessäni kahdeksalta, valmistautuen, pakaten eväät ja lähtien kisapuku ulkovaatteitten alla junalla kohti järvenpäätä.  Järvenpäästä ajettiin bussilla tuusulan kautta helsingin jäähallille. Kenraalin meillä oli aikaa joten alettiin laittaa meikkejä ja hiuksia. Lähdettiin sitten lämmittelemään ja siitä kenraaliin! Kenraali meni meillä hyvin ja pääsimme sen jälkeen syömään. Seuraavana oli esittely, joka oli nopeasti ohi ja sen jälkeen alkoi oman esityksen odottaminen.
Päivä kului nopeasti meikkejä laittaen, hiuksia kihartaen, syöden ja päivä unia nukkuen. Vaikka avajaiset oli kahdelta ja itse esiinnyttiin vähän yli seitsemän tuntui, että koko ajan oli kiire. Emme ehtineet nähdä kuin muutaman ohjelman enkä itse ehtinyt nähdä kuin vilaukselta vanhempiani enkä ollenkaan ketään tuttuja. Kuviakin sain rajallisesti. Muuten päivä oli kyllä todella upea!
Viiden jälkeen alettiin valmistautua kisoihin ja tehtiin tutut valmistautumiset ennen kuin mentiin lämmittelemään. Siinä vaiheessa alkoi jännittää ja paljon! Lämmittelyn jälkeen oli meidän aika! Se tunne, kun odotettiin verhojen takana, että päästään matolle oli sanoin kuvaamaton.. Kun tiesi, että kun ohjelma loppuisi niin siinä se oli. Koko vuoden treenaus, kaikki se työ mitä ollaan tehty sen ohjelman eteen olisi siinä! Jännitys vaan kasvoi.. Vihdoin päästiin matolle ja todellakin tehtiin kaikkemme, kun teimme vähennyksettömän ohjelman! Ohjelmamme näkee täältä (klick)!
Palkintojen jakoon oli ohjelmamme jälkeen puoli tuntia.. Kun palkintojenjako vihdoin alkoi en tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella.. Jännitin niin paljon! Tottakai sarjamme oli vielä viimeisten kerrottavien joukossa. Kun juontaja sanoi kolmas sija.. Spirit shakin' blizzard! Alettiin vaan kiljua ja hyppiä! Se oli ihan uskomaton fiilis! Mitalli oli ensimmäinen mitä olen cheerleadingissä saanut, koska suomessa cheerleading kisoissa ei jaeta mitalleja kuin SM- ja kansainvälisissä kisoissa! En vaan voinut uskoa sitä, että oltiin kolmansia! Ihan mahtava kauden päätös! 
SM 2014 007 Tässä vähän kisakampausta. Tänä vuonna meillä ei ollut lettejä vain heitto ja perus ponnari, joka kiharrettiin. Tykkäsin kyllä tästä kisa kampauksesta!SM 2014 020 SM 2014 022 SM 2014 027 Ehdittiin muutama ohjelma katsoa, kun haluttiin käydä kannustamassa meidän valmentajia elitessä ja xrayssa niin siinä samassa näki muitakin! Kuten esim. nykyiset suomen mestarit Funky team wild flyers. SM 2014 033 Kannustimme myös joukkueemme ryhmä stunttia puhtaaseen ohjelmaan! SM 2014 015 SM 2014 120
"if you can dream it, you can do it"
SM 2014 089 ♥Julia

PS. Tänään alkoi mulla pitkään odotettu joululoma, joten toivon, että nyt lomalla ehtisin kuvailemaan ja kirjoittamaan useammin tätä blogia! No, mutta hyvää ja rentouttavaa lomaa kaikille!

11/27/2013

Starbucks

Heippa! Siitä onkin aikaa, kun viimeksi kirjoitin kuulumisiani tänne niin päätin nyt tulla kertomaan vähän mun nopeasti kuluneesta viime viikosta.
 Mun viikko alkoi hyvin! Maanantaina lepäsin pitkän cheerleading täytteisen viikonlopun jälkeen ja olin vaan kotona tekemättä mitään. Tiistaina koulun jälkeen menin kaverille viettämään leffailtaa, vaikka olisi ehkä pitänyt keskittyä koulujuttuihin. Tilasin tiistaina aamulla nfinity cheerkengät. Odotan jo innolla niiden tuloa! 
Keskiviikkoon sisältyi koulua, kokeisiin lukua, treeniä ja vähän kotona oloa. Torstaina illalla menin kavereitten kanssa katsomaan nälkäpeli vihan liekit leffan, kun en päässyt treeneihin. Leffa oli kyllä tosi hyvä, suosittelen! 
Perjantaina menin kymmeneen kouluun ja pääsin kolmelta. Siitä kävin kotona ja lähdin samantien treeneihin. 
Lauantaina päivällä menin parhaan kaverin kanssa junalla helsinkiin! Ensin lähdettiin etsimään starbucks kahvilaa, joka löydettiinkin aika nopeasti. Jonotimme sisälle melkein puoli tuntia, mutta oli se sen arvoista! Istuttiin sisälle hetkeksi jonottamisen jälkeen ottamaan pari kuvaa ja nauttimaan. Sieltä suuntasimme forumiin kiertelemään muutamat vaatekaupat! Itse en ostanut muuta kuin ihanan pehmeät ja lämpimät lapaset. Tällä säällä niille tulee kyllä käyttöä, kun pakkasta on välillä kymmenenkin astetta. 
Forumista lähdettiin ratikalla taitoliikuntakeskukseen, jossa vietettiin joku parisen tuntia. Ennen kotimatkaa käytiin vielä syömässä ja sen jälkeen junaan! Sunnutai kului tavallisesti kotona rentoutuen ja treeneissä. 
Tämä viikkokin on kulunut hyvin mulla, vaikka koulussa kokeita riittää. Tänään tein yhden ja vielä kaksi jäljellä. Harkoissakin on viimeinen puristus ennen kisaviikoa. Ensi viikolla lauantaina onkin jo cheerleadingin sm-kisat ja mitalli sijasta taistelu! Hyvillä mielin kyllä ootan jo kisoja!
Nyt menen lukemaan vielä matikkaa ja sitten nukkuun, joten toivotaan, että nähdään taas pian! 
pics 017 pics 024 pics 025 pics 021 pics 028
♥Julia

11/02/2013

Stockholm

Heippa pitkästä aikaa! Oon pahoillani tästä pitkästä hiljaisuudesta.. Mutta nyt tulin kertomaan vähän tukholman risteilyn kuulumisista! Sunnuntai iltapäivällä lähti meidän laiva helsingistä ja päästiin melkein heti syömään laivan suureen seisovaan pöytään. Ruokaa tuntui olevan ihan liikaa, mutta se oli myös tosi hyvää! Ainakin söin ihan liikaa. Ruoan jälkeen mentiin kiertelemään laivaa ja tottakai käytiin katsomassa tax freen tuotteet. Sieltä teinkin yhden matkan parhaimmista ostoksista.. Aidot uggit♥ Olin jo kauan katsellut niitä netistä, mutta en koskaan saanut aikaiseksi tilattua niitä kalliin hinnan takia. Laivalla kaikki uggit olivat 10 prosenttia alennuksessa ja en voinut muuta kuin tarrata niihin kiinni ja viedä ne kassalle. Loppu ilta vietettiin laivan iltaohjelmaan katsellen!
Aamulla heräiltiin kahdeksan jälkeen ja mentiin aamupalalle, joka oli yhtä mahtava kuin seisova pöytä. Kymmenen aikaan oltiin tukholmassa ja lähdettiin kävelemään kohti keskustan vaatekauppoja! Käytiin kaupat läpi ja lähdettiin etsimään hollisterin kauppaa.. Käveltiin vanhan kaupungin läpi ja päästiin vihdoin kadulle jolla sen piti olla. Ei kuitenkaan löydetty kauppaa aluksi, mutta tajuttiin onneksi mennä etsimään sitä kyseisellä tiellä olevan kauppakeskuksen sisältä. Sieltä se löytyi noin sadanmetrin jonon kanssa! En ole koskaan jonottanut vaatekauppaan, mutta tulihan sekin koettua! Seisoin jonossa yli puoli tuntia ennen kuin pääsin sisälle. (Kaupassa oli kai joku alennusmyynti minkä takia ihmisiä oli niin paljon) Olin koko matkan ajan odottanut, että pääsen hollisteriin, mutta loppujen lopuksi kauppa oli pieni pettymys.. Sain kyllä kaiken mitä halusinkin ostaa ja halvalla, mutta kauppa oli pimeä, ahdas ja ihmisiä oli liikaa! No, mutta tuli ainakin käytyä ja oon ihan onnellinen, että en luovuttanut jonon nähdessäni! 
Aika meni nopeasti ja pian olikin aika palata laivaan. Käveltiin takaisin taas vanhan kaupungin läpi. Mun jalat oli laivaan päästessä ihan loppu.. Suunnattiin sitten syömään laivan kahvilaan ja sen jälkeen hyttiin. Olin tosi väsynyt kävelystä joten halusin mennä vaan suihkuun ja nukkumaan. Yöllä heräsin, kun laiva keinui aivan hullusti! Ulkona oli kauhea tuuli.. Meni joku tunti ennen kuin sain nukuttua ja laivan keinuminen rauhottui. Turvassa päästiin onneksi helsingin satamaan ja mentiin siitä syömään vielä vapianoon. Nam! Lähdettiin sitten junalla kohti riihimäkeä. 
collage Stockholm 029 Stockholm 077 Stockholm 055 Stockholm 084 Stockholm 110 Stockholm 131 Stockholm 132 Stockholm 193 Stockholm 191 Stockholm 195 Stockholm 197 collage3 Stockholm 120 Stockholm 247 Stockholm 251 ♥Julia

9/24/2013

i'm ready for winter

Heippa! Ostin viime keskiviikkona ihanan lämpöisen uuden talvitakin vilasta. Se on ihan täydellinen! Olin nähnyt sen jo aikaisemmin helsingissä, mutta en sitten ostanut sitä. Keskiviikkona päätin mennä hakemaan takin hyvinkään vilasta, kun en päässyt treeneihin flunssani takia. Pelkäsin, että takkeja ei myytäisi siellä, mutta niitä oli! Mulla on viime talvelta pitkä, punainen cubuksen toppatakki joten vaihtelun vuoksi ostin lyhyen, mustan vilan toppatakin. Ootteko te tehny jo talvitakki ostoksia?

Viikon välein kirjoittamisesta onkin tullut mun juttu.. En haluaisi niin, mutta tälle hullulle kiireelle ei voi mitään. Pitkästä aikaa ehdin tänään istahtaa koneelle ja avata bloggerin. Mun ihanaan kiireettömyyteen tällä viikolla on syynä se ettei tarvitse miettiä läksyjä eikä kokeita, koska oon tämän viikon tetissä! Maanantaina oli mun ensimmäinen tet-päivä eskareitten kanssa. Ne lapset on niin sulosia! Pääsin heti juoksemaan lasten perässä hippaa sateessa, pelaamaan lautapelejä ja leikkimään. Mulla ainakin on ollut mukavat ja rennot pari päivää. Huomenna taas uudestaan! Tänään mulla onkin viimeinen vapaa iltapäivä, kun loppu viikko menee cheerleadingin parissa. Viikonlopunkin vietän vierumäellä blizzardejen kanssa smk-leirillä!
Blogin puolella nähdään varmaan taas jonkun viikon päästä, joten mukavaa loppu viikkoa!
collage3 syksyä 090 collage2 ♥Julia

6/19/2013

Helsingfors

Helsinki 038 collage Helsinki 056
heippa! lauantai illalla mun sisko sai idean että mennään helsingin messukeskukseen kirpputori tapahtumaan. sunnuntai aamuna sitten lähdettiin yhdeksän aikaan junalla pasilaan ja siitä käveltiin messukeskukseen. kierrettiin messukeskuksen yli 500 kirpputori pöytää kahdessa tunnissa. ihmisiä oli todella paljon ja pöydät hieman sekavasti. en löytänyt sieltä mitään ja siskonikin vain yhden hupparin. jatkettiin pasilasta junalla helsinkiin ja mentiin foorumiin syömään ja shoppailemaan:) mukaan tarttui kaikenlaista meille molemmille! ostokseni esittelen lyhyessä videossa/"mydayssa" jonka kuvasin teille sunnuntai päivästä kotoa että helsingistä. toivottavasti pidätte! kommentoikaa ja kertokaa mielipiteenne (haluaisitteko lisää tällaisia videoita vai jtn aivan muuta jne:D)
palailen huomenna blogin puolelle ja kerron vähän tästä viikosta ja juhannuksesta. 
♥julia