11/02/2013

Stockholm

Heippa pitkästä aikaa! Oon pahoillani tästä pitkästä hiljaisuudesta.. Mutta nyt tulin kertomaan vähän tukholman risteilyn kuulumisista! Sunnuntai iltapäivällä lähti meidän laiva helsingistä ja päästiin melkein heti syömään laivan suureen seisovaan pöytään. Ruokaa tuntui olevan ihan liikaa, mutta se oli myös tosi hyvää! Ainakin söin ihan liikaa. Ruoan jälkeen mentiin kiertelemään laivaa ja tottakai käytiin katsomassa tax freen tuotteet. Sieltä teinkin yhden matkan parhaimmista ostoksista.. Aidot uggit Olin jo kauan katsellut niitä netistä, mutta en koskaan saanut aikaiseksi tilattua niitä kalliin hinnan takia. Laivalla kaikki uggit olivat 10 prosenttia alennuksessa ja en voinut muuta kuin tarrata niihin kiinni ja viedä ne kassalle. Loppu ilta vietettiin laivan iltaohjelmaan katsellen!
Aamulla heräiltiin kahdeksan jälkeen ja mentiin aamupalalle, joka oli yhtä mahtava kuin seisova pöytä. Kymmenen aikaan oltiin tukholmassa ja lähdettiin kävelemään kohti keskustan vaatekauppoja! Käytiin kaupat läpi ja lähdettiin etsimään hollisterin kauppaa.. Käveltiin vanhan kaupungin läpi ja päästiin vihdoin kadulle jolla sen piti olla. Ei kuitenkaan löydetty kauppaa aluksi, mutta tajuttiin onneksi mennä etsimään sitä kyseisellä tiellä olevan kauppakeskuksen sisältä. Sieltä se löytyi noin sadanmetrin jonon kanssa! En ole koskaan jonottanut vaatekauppaan, mutta tulihan sekin koettua! Seisoin jonossa yli puoli tuntia ennen kuin pääsin sisälle. (Kaupassa oli kai joku alennusmyynti minkä takia ihmisiä oli niin paljon) Olin koko matkan ajan odottanut, että pääsen hollisteriin, mutta loppujen lopuksi kauppa oli pieni pettymys.. Sain kyllä kaiken mitä halusinkin ostaa ja halvalla, mutta kauppa oli pimeä, ahdas ja ihmisiä oli liikaa! No, mutta tuli ainakin käytyä ja oon ihan onnellinen, että en luovuttanut jonon nähdessäni! 
Aika meni nopeasti ja pian olikin aika palata laivaan. Käveltiin takaisin taas vanhan kaupungin läpi. Mun jalat oli laivaan päästessä ihan loppu.. Suunnattiin sitten syömään laivan kahvilaan ja sen jälkeen hyttiin. Olin tosi väsynyt kävelystä joten halusin mennä vaan suihkuun ja nukkumaan. Yöllä heräsin, kun laiva keinui aivan hullusti! Ulkona oli kauhea tuuli.. Meni joku tunti ennen kuin sain nukuttua ja laivan keinuminen rauhottui. Turvassa päästiin onneksi helsingin satamaan ja mentiin siitä syömään vielä vapianoon. Nam! Lähdettiin sitten junalla kohti riihimäkeä. 
collage Stockholm 029 Stockholm 077 Stockholm 055 Stockholm 084 Stockholm 110 Stockholm 131 Stockholm 132 Stockholm 193 Stockholm 191 Stockholm 195 Stockholm 197 collage3 Stockholm 120 Stockholm 247 Stockholm 251 ♥Julia

9 kommenttia: