10/13/2015

Day with me!

Heippa ja hyvää lokakuuta! Syyskuu vilahti ohi tosi nopeesti koulun, treenien, ensimmäisen koeviikon parissa ja muun tekemisen parissa. Eka jaksokin on jo ohi ja toinen alkoi. Ajattelin nyt tehdä vähän erilaisen postauksen, jonka oon muutamissa blogeissa nähnyt ja tykännyt. Eli tässä kerron teille minuutin tarkkaan miten mun viime tiistai kului snapchatin kuvien avulla. Osa syynä tähän postaukseen on, että kamerani on lojunut huoneeni lattialla akku loppuneena varmaan koko syyskuun.. Hups. Nyt olen kyllä ottanut sen taas käyttöön! 
Mulla oli viimeinen koe maanantaina 28.9. ja sitten mulla olikin kaksi vapaa päivää, joista ensimmäinen (eli tiistai 29.9.) kului näin.
PicMonkey Collage
9.48 Oli ihanaa herätä pitkästä aikaa ilman herätyskelloa
9.50 Otin puhelimen latauksesta ja aloin selailla sitä
10.05 Nousin ylös ja aloin tekemään aamupalaa
10.20 Sain syötyä puuron ja leivän ja menin takaisin sänkyyn katsomaan  tabletilta netflixiä
PicMonkey Collage2
10.50 Päätin lähteä lenkille ulos, koska oli ihan täydellinen ilma
PicMonkey Collage01
PicMonkey Collage0
11.25 Tulin takaisin kotiin ja vaihdoin lenkki vaatteet rentoihin vaatteisiin
PicMonkey Collage3
11.35 Tein smoothien mansikoista,mustikoista ja banaanista! Nam;)
11.40 Join smoothieta ja selailin puhelinta ja juttelin äidin kanssa
PicMonkey Collage5
12.10 Aloin syömään lounasta, joka oli edellisenä päivänä ostettu super hyvä salaatti!
12.11 Avasin telkan ja katsoin netflixiä samalla, kun vielä söin
12.27 Sain syötyä ja jatkoin netflixin katsomista
13.00 Söin/join tällaisen lasten piltti pussin.. Nää on oikeesti tosi hyviä :D
PicMonkey Collage4
13.26 Päätin ryhdistäytyä ja meikata kevyesti
13.38 Olin valmis ja otin parit kuvat, jossa näkyy vähän myös päivän kotiasua
PicMonkey Collage7
13.59 Katselin edellisenä päivänä ostamiani seuraavan jakson kirjoja.. Ja tosiaan mulla on pelkästään lukuaineita
14.30 Vaihdoin vaatteet, pakkasin treeni kamat ja sammutin telkan, joka oli ollut siis tämän koko ajan päällä
14.51 Lähdin pyöräilemään juna asemalle
PicMonkey Collage8
15.14 Juna lähti kohti Helsinkiä ja söin puolet mun eväs proteiinipatukasta. Matkalla katsoin myös jakson scream queensiä (joka on muuten super hyvä sarja:D)
16.14 Olin Helsingissä
PicMonkey Collage9
16.24 Menin käymään H&M home:issa ja ostin sieltä yhden kynttilän. Kiertelin myös vaate puoltakin, mutta en löytänyt mitään
16.36 Kävin zarassa ostamassa yhden paidan
16.44 Mulle jäi vielä vähän aikaa, niin kävin kiertelemässä vielä ginatricotissa
PicMonkey Collage10
17.04 Lähdin junalla Helsingistä Pasilaan kohti treeni paikkaa
17.08 Olin Pasilassa ja lähdin kävelemään asemalta Pasilan urheiluhallille
PicMonkey Collage11
17.25 Pääsin perille ja vaihdoin treeni vaatteet
17.30 Treenit alkoi
19.30 Treenit loppui ja päätin jäädä odottamaan muiden seurani joukkueiden kisakenraalia
20.30 Vanha joukkueeni blizzard aloitti kenraaliin
20.55 Kenraali loppui ja lähdin kävelemään kohti asemaa
PicMonkey Collage13
21.23 Juna lähti Pasilasta ja törmäsin vanhoihin joukkuelaisiin, joiden kanssa istuin ja juttelin matkalla
22.08 Olin Riihimäellä ja pääsin auto kyydillä kotiin
22.19 Menin suihkuun
22.30 Tulin suihkusta ja laitoin yöpuvun päälle
22.32 Join tuollaisen "pillimehu" smoothien ja söin leivän. Samalla selailin puhelinta
22.45 Pesin hampaat ja menin peiton alle puhelimen kanssa
23.24 Laitoin puhelimen lataukseen ja aloin nukkumaan

6 kommenttia:

  1. Kiva kun postasit, sulla on tosi kiva blogi! :-)
    xx

    VastaaPoista
  2. Moikka Julia! Voisitko joskus tehdä jonkun videopostauksen?
    Tosi kiva, jos alkaisit postailemaan vähän useammin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voisinhan mä! Ja saa nähdä, mutta nyt varmaan alankin (:

      Poista
  3. En haluis valittaa, mutta pistää tosi paljon silmään noi yhdyssanavirheet. Mutta tosi kiva että oot palannu bloggaamisen pariin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo yhdyssanant ei ole mun vahvuus ollut koskaan.. Yritän parantaa!

      Poista