yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.
Käy enkeli
vieressäs
taivaan rantaan,
on kulkusi
kevyttä, jalkasi
kantaa.
Et suruja tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä.
Sinä elät myöskin keskellämme, koska säilyt aina sydämissämme.
hei kaikki! mulla on ollut nyt pari elämäni raskainta päivää. mun rakas, pieni 7-vuotias kanini nukkui pois maanantai päivällä. elviksellä oli ollut jo vähän aikaa kipeyttä ilmassa, se ei syönyt ja makoili paljon. vietiin elvis sitten eläinlääkäriin perjantaina. sieltä se sai antibiootteja ja monta kipu piikkiä, kun eläinlääkäri epäili virtsatulehdusta. se piristyi pariksi päiväksi ja oli taas melkein oma hassu itsensä! mutta tila ei pysynyt kauaa. maanantai aamuna, kun näin elviksen viimeistä kertaa. se ei ollut syönyt ollenkaan, joten soitettiin taas eläinlääkäriin. saatiin sitten aika sille ja mun iskä ja sisko vei sen sinne kahden aikaan, kun mä olin koulussa. kun olin tulossa bussilla koulusta lähetin viestin siskolleni ja kysyin 'miten elvis voi?' siskoni ei vastannut. pelkäsin mennä kotiin ja toivoin ettei se vaan olis katsonut sen kännykkää. avasin etuoven ja siskoni tuli vastaan kyyneleet silmissä ja sanoi 'elvistä ei oo enään' aloin saman tien itkeä ja menin sen kopin luo eikä siellä ollut ketään. elvis lopetettiin, koska sillä oli jonkin näköinen patti, joka painoi virtsarakkoa. elvis olisi ehkä voitu katetroida, mutta koska elvis oli jo vanha kaniksi, niin se olisi voinut nukkua pois jo nukutuksen aikana ja vaikka elvis olisi selvinnyt siitä ei se olisi kauaa auttanut.Et suruja tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä.
Sinä elät myöskin keskellämme, koska säilyt aina sydämissämme.
en siis koskaan saanut hyvästellä tätä pientä poikaa, mutta nyt sen on parempi olla eikä sen tarvitse tuntea koskaan enään kipua! se on nyt vapaa. enkä ikinä unohda sitä pientä karvapalleroa, se elää meiän sydämmissä♥
ps. teen kaikki lupaamani postaukset pian.
voimii!! :3
VastaaPoistaVooi eii, surullista :/ mut pärjäile.
VastaaPoistavoi ei, otan osaa! oikein utli tippa linssiin:(
VastaaPoistavoi eeii ;( pärjäile!!
VastaaPoistaäää elkkuuu :( !! pärjäile rakas !♥ oman lemmikin menettäminen on iha kamalaaa, tiiän sen itekin... :( mut voiiii :'(
VastaaPoistavoimii <3 tuli tippa lissii ku itelki on tommonen pikkunen enkä vois aatellakkaa miltä tuntuis sit ku se nukkuu pois :'(
VastaaPoistapärjäile <3 tosi suloinen pikku otus tuo Elvis oli:3
VastaaPoistapärjäää rakas ! <3
VastaaPoistaVoi ei ): Nää otukset on aina niin rakkaita ja sitten kun lähtee, niin iskee vielä kovemmin sydämeen. Se helpottaa ajan kanssa!
VastaaPoistaeikää oikeesti itkin ku luin tän :D :(
VastaaPoista